Millaista kulttuuriperintöä tämä oikein on?

Viime viikkoina olen paljon pohtinut sellaisia asioita kuin kulttuurihistoria ja kulttuurikasvatus. Millaista on kasvaa tietyn kulttuurin piirissä ja miten vaikeaa on luoda muutosta siihen kasvatukseen. Ja miten tärkeää on, että meillä on puheääniä, jotka kouluttavat ja kasvattavat meitä huomaamaan niitä kohtia, joissa emme ole tasa-arvoisia.

George Floydin kuolema on jälleen kerran avannut meidän perheen silmiä. Meidän, jotka olemme toki naisia, mutta valkoisia sellaisia. Meidän, joilla on omat taistelumme taisteltavana – mutta joilla kuitenkin on asiat melkko hyvin.

Elämme maailmassa, jossa on käytetty yli 100 000 euroa valtion rahoja tutkimukseen, jossa lopputuloksia on mm. että naisen ”ei” on tulkinnanvarainen, koska ”naiset tyypillisesti säännöstelevät seksin saatavuutta parantaakseen omaa arvoaan seksuaalisilla markkinoilla”. ( Lähde: Jukka Hankamäen teos Totuus kiihottaa — Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä, 2020.) Elämme maailmassa, jossa ihmisen ihonväri määrittelee hänen ihmisyytensä arvon. Millaista kulttuuriperintöä tämä oikein on?

Meidän isovanhemmat, vanhemmat sekä jotkut meistä, ovat voittaneet järjettömän suuria tasa-arvon taisteluita, mutta se ei tarkoita sitä, että taistelu olisi ohi. Meillä on vielä ihan järkyttävä määrä työtä tehtävänä. Meillä on kasvatettavana lapsia, joille opetetaan, ettei ulkonäöllä tai kotimaalla ole merkitystä – vain sillä, miten kohtelemme toisiamme: olit sitten nainen, lapsi, mies, muu seksuaali, yksijalkainen, kaksijalkainen, vihreä, keltainen tai sininen. Meillä on uskontoja ja kulttuureita, jotka eivät tue meidän maailmankuvaamme. Joissakin on tasa-arvon asioissa huimasti enemmän työsarkaa kuin toisissa. Mutta kukaan meistä tai meidän edustamistamme maailmoista ei ole täydellinen, eikä todellakaan parempi toistaan.

Kun mie oon vanha, aion pystyä sanomaan, että mie edistin kulttuuriperintöä, jossa kaikki henkilöt ovat tasa-arvoisia. Jossa voin hymyillä puhuessani, eikä se tee miusta yhtään sen vähemmän vakuuttavaa ja asiantuntevaa ja jossa kenellekään ei puhuta heidän ulkonäöstään ja seksikumppaneidensa määrästä markkina-arvoa alentavina faktoreina.

Mitä sie meinaat tehdä?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.