#hotellife

”Me ollaan uusittu meidän hotellihuoneita, niin laitetaan sut semmoseen uuteen. Jos sit olisit niin ystävällinen, että täyttäisit sieltä sen palautelomakkeen, mikä sinne huoneeseen on jätetty?” hymyili Kouvolan Sokos hotel Vaakunan respan täti. ”Joo, tottahan toki! Onhan noissa hotelleissa tullut oltua, niin tietenkin voin täyttää sen”, vastasin mie, myöskin hymyillen. Otin avaimen, kiitin ja jatkoin matkaani kohti huonetta.

Huone on Anu Pentikin käsialaa.

”Ei saateri! Ihana! Jos mie vielä bloggaisin, niin bloggaisin tästä huoneesta!” Siinä kai oli ensimmäiset ajatukset huoneesta ennen kuin kamera alkoi laulamaan ja puhelimen muistiin tallentui kuvia naulakoista, sängystä, Pentikin viltistä ja SMEGin minibaarin virkaa toimittavasta jääkaapista. Olen viimeisestä 3,5 vuodesta asunut ehkä karkean vuoden hotelleissa. Olen nähnyt poikkeuksellisen kauniita huoneita vain muutamia – valtaosa on massamössöä tai vaihtoehtoisesti vain kaameita. Tämä huone ei ollut semmoinen. Tämä huone sai miut viihtymään hotellissa pitkästä aikaa kunnolla. Ja tämä halu viihtyä majapaikassani nosti mieleeni myös aivan toisenlaisen ajatuksen: ”Mitä jos olen nämä kuluneet vuodet matkustanut työmatkani väärin?”

”Mitä oikein tarkoitat?” Saatat ajatella. No tarkoitan väärin sillä tavalla, etten koskaan ole edes ajatellut, että mie saisin nauttia yksinäisistä illoistani hotelleissa. En ole ajatellut, että voisin edes yrittää tehdä oloani kotoisaksi askeettisissa huoneissa, jotka pääasiassa ovat toistensa kopioita: valkoiset seinät, kirjoituspöytä, telkkari, kylpyhuone, sänky. Ehkä nojatuoli, jos huone on tarpeeksi iso. Ei omaperäisyyttä, ei visiota, ei persoonaa. Ei mitään, mikä viestisi asujallensa: ”Tervetuloa – toivottavasti viihdyt!”

Älkää käsittäkö väärin: olen yöpynyt upeissa huoneissa. Huoneissa, jotka ovat olleet melkein yhtä isoja kuin oma asuntoni. Huoneissa, joissa on upeat pariovet ja leveät ikkunalaudat sekä kaunis sisustus – niin kuin esimerkiksi Kuopion Puijonsarven huoneessa 357, jonka Jorma Uotinen on sisustanut. Näissä (valitettavasti hyvin harvoissa) huoneissa olen viihtynyt. Nämä ovat olleet huoneita, jotka ovat saaneet miut hengähtämään ihastuksesta. Tällaisia huoneita on vain tullut vastaan hyvin, hyvin vähän. (Useammin kuitenkin kuin hyviä hotelliaamiaisia, mutta se onkin toinen juttu se.)

Tämä Kouvolan Vaakunassa kokemani wau-hetki sai miut kuitenkin ensimmäistä kertaa tajuamaan, että hotelliyön ei tarvitse olla epämiellyttävä. Siihen saa kuulua aamutakki, tohvelit ja ajatus rentoutumisesta – siitä, että on tullut hetkeksi kotiin, vaikkei se sen oman kodin vertainen olekaan. Olen hieman jopa innoissani tulevista työreissuista ja pitkin huonetta aamutakki päällä liihottelusta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.