Kun lapsestani tuli ekaluokkalainen

Kun ensimmäinen lapsemme syntyi, mietin aina, että kouluun menevä lapsihan on jo hurjan iso. Kun lapsemme ehtivät taaperoikään, ajattelin edelleen, että kyllä ne kouluikäiset lapset ovatkin sitten jo isoja, ja tietävät ja taitavat paljon. Kun ensimmäinen omista lapsistani meni esikouluun, tajusin, että voi juku eiväthän nämä kouluun menevät tyypit todellakaan ole vielä isoja, vaan ihan pieniä vielä! Tottakai taitoa, oivallusta ja osaamista jo on, mutta ei alakoululainen vielä kuitenkaan ole niin iso, että tietäisi ja taitaisi ihan kaiken, muistaisi jokaisen liikennesäännön ja etenkin leikin viedessä muistaisi vaikkapa katsoa kelloa. Lapsen tärkein tehtävä kun tuossa(kin) iässä lopulta on vielä leikkiä ja iloita!

Tyttäremme osasi lukea ja kirjoittaa ennen esikoulun alkua, se taito oli tullut ihan itsestään ja meistä vanhemmistakin oli mahtavaa, että tytöllä itsellään oli ollut niin valtavasti intoa oppia uutta, että oli lähes omatoimisesti oppinut ensin kirjoittamaan oman nimensä ja sen jälkeen muita sanoja. Maitopurkin kyljestä opetellut kirjaimia ja pian lukikin jo kirjoja. Mutta silti, silti tämäkin muru oli vielä niin lapsen maailmassa; rakasti leikkiä ja puuhaa, harmitti mielensä ellei koulussa muut leikkineet hänen kanssaan ja innostui, kun sai olla mukana rakentamassa majaa. Ihastelen katseli isompiaan ja mietti, kuinka hänkin haluaa sellaiset hiukset tai samanlaiset kengät kuin yläluokan tytöillä.

Vaikka jo eskarivuosi opetti koko perhettä, niin lapsia kuin aikuisia aika paljon uuteen, tiedän, että nyt ekaluokan alkaessa opimme rytinällä valtavasti lisää. Esikoisen hypätessä ekaluokalle myös kuopus siirtyy päiväkodista eskariin, eli tosiaankin edessä on ihan uusi maailma koko perheelle. Me olemme (varmasti monen muun perheen tavoin) miettineet paljon niitä koulumaailmaan ja sen arkeen liittyviä asioita – kuten vaikkapa tarvitseeko lapsi puhelimen, mitä lapsi tekee koulun jälkeen, miten lapsi pääsee kotiin, kuinka lapsi kulkee kouluun, missä ja milloin läksyt tehdään ja paljonko niitä tulee, onko lapsi väsyneempi arjessa, mitä kaikkea itse pitää muistaa osata kysyä ja tarkistaa lapselta, mistä tiedän jos lasta kiusataan tai hänellä on oppimisvaikeuksia?

On yllättävän paljon asioita, joiden kanssa törmää mm. aikatauluongelmiin ekaluokkalaisen kanssa ja puoliääneen kaikille tutuille hämmästelee, että miten teillä on tästä selvitty. Jos lapsi ei ole tottunut olemaan yksin kotona, miten ratkaistaan se että lapsi pääsee yhdeltä koulusta ja aikuiset vasta viideltä? Tai miten kahdeksalta työvuoron aloittava vanhempi saa varmistettua että lapsi menee kouluun yhdeksäksi? Vaikka lapsi osaisi itse liikennesäännöt, miten varmistan että yksikään törppö puhelimeen puhuva autoilija ei aja sen murusen päälle? No, ehkä me vanhemmat olemme aika mestareita huolien kasvattamisessa ja lopulta koulutie ei kirjaimellisesti eikä kuvannoillisesti ihan niin pelottava ole kuin välillä päämme sisällä sitä ajattelemme 🙂 .

Keräsin muutamia mainioita linkkivinkkejä ekaluokkalaisten vanhemmille, niitä jaan tässä:

MLL:n sivuilla on hyvä tarkistuslista ekaluokkalaisen vanhemmille

Iina on kirjoittanut hyvän mitä ekaluokkalainen tarvitsee reppuun listan

Vertaistukea ekaluokkalaisen vanhemmille Hannalta

Kuunteleminen valmistaa koulutielle

Sekä tottakai minun tekemäni printattavat lukujärjestykset blogissa!

Onneksi ekaluokalle lähtö ja epun vanhempana olo ei ole pelkkää pelkoa ja murhetta, vaikka siihen paljon meitä aikuisia valmistellaan. Luotan vakaasti, että ekaluokasta ja kouluarjen aloituksesta selviämme me ja tekin, niin ovat tehneet muutkin 🙂 . Tsemppiä ja riemua jokaiseen eppuperheeseen ja kouluarjen starttaaviin! Kyllä me pärjätään, uskotaan pois ja nämä murut ne vasta pärjääkin <3.

-Jenni

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.