Satu Leinonen: Minä taiteilija?

Olen alkanut tekemään musiikkia uudestaan monen vuoden tauon jälkeen. Ja se on herättänyt miussa monenlaisia, hieman sekaviakin, tunteita. Niin itse biisien kirjoittaminen ja säveltäminen on tuonut pintaan turhautumista, intoa ja iloa kuin niiden julkaiseminenkin. Julkaiseminen on sitten lisäksi nostanut pintaan kauhua, alemmuuden tunnetta ja kai jonkinlaisia pelkotilojakin.

Mie uskon vahvasti, että taidetta voi luoda pelkästään itselleen, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö sitä haluaisi, että muutkin pitäisivät siitä. Oli kyse (blogin) kirjoittamisesta, musan tekemisestä, tubettamisesta, sirkusesityksistä – you name it, me kaivataan lukijoita, kuulijoita, katsojia. Me toivotaan, että ihmiset meidän ympärillä pitää meidän taiteesta ja pystyy samaistumaan siihen – saa siitä sisältöarvoa. Miekin toivon sitä. Kirjoitan lauluja, teen niihin melodiat, ja sen jälkeen hinkutan koneella bassolinjaa, rumpuja ja äänimaisemaa noin ihan niin kuin kokonaisuudessaan. Ja toivon, että lopputulosta halutaan kuunnella ja että siitä pidettäisiin.

Tyttäreni on mieletön fani, hänestä on supersiistiä, kun äiti tekee lauluja. Vaikka ei niitä soiteta missään, eikä niitä kuuntele kuin ne muutamat uteliaat sielut (ylemmille voimille kiitos heistä). Hän toivoo, että jokainen tehty biisi lähetetään hänelle, jotta hän voi kuunnella niitä omalla puhelimellaan. Mitä toivoisinkin, että tästä äidin luomistuskasta jää tyttärelleni käteen, on ajatus siitä, että jos hän haluaa, niin hän saa ja pystyy luomaan taidetta. Sellaista kuin itse haluaa ja laittamaan sitä muille esille. Meillä on kovin monia keinoja itseilmaisuun, mutta se vaatii tietynlaista rohkeutta oikeasti ottaa se oma tekemä juttu ja antaa se muiden arvioivien korvien, silmien ja mielipiteiden eteen.

Itse rohkaistuin, kun katsoin Brene Brownin TEDtalkin ja sen perään hänen Netflix -shownsa. Brene puhuu paljon rohkeudesta, häpeästä sekä haavoittuvuudesta. Kannattaa tsekata – tärkeitä pätkiä, jotka liittyy myöskin kulttuuriin. Tosin ei näin taidenäkökulmasta vaan pikemminkin kulttuurikasvatusta ajatellen.

Tällä aasinsillalla (omituinen sanonta muuten), olen haavoittuva edessänne. Tässä kuunneltavaksi kaikille uteliaille sieluille uusin tekemäni biisi. Kuten sanottu: toivottavasti tykkäätte siitä.

Kirjoittaja pitää Pikku -blogia, haaveilee, hulluttelee ja on innokas matkailija. Sitten se kirjoittelee lauluja elämästä – huh! Suurimpina intohimoinaan kirjoittaja pitää omalla tyylillään hulluttelemista ja aamukahvia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.