Jenni Oranen: Paljonko maksavat halvat valokuvat?

Kuvat muistavat

Kun muistelet elämäsi rakkaimpia ja sykähdyttävimpiä muistoja, mitä niistä tulee ensimmäisenä mieleesi? Lapsen ilo luistella ensimmäisillä luistimillaan, veljenpoikien jännitys jouluaattona pukin saapuessa ovesta tai ystävän onni hääpäivänään. Muistanet tunnetilat, näkemäsi asiat, haistamasi tuoksut, kuulemasi äänetkin. Minkä väriset olivat tapetit, miltä tuntui matto jalkojen alla tai mitä radiossa soi.

Muistot ovat rakkaita, mutta niillä on tapana aikojen saatossa kadota ja muuttaa muotoaankin; muistosi voivat muovautua vuosien kuluessa. Lapsuudesta rakas pehmolelu voi muuttua sinisestä vihreäksi tai ensimmäisen hattaran maistamispaikka tivolista sirkukseksi. Mieli ja muisti ovat valtavan alttiita ulkopuolisille tiedoille ja ne luulevat herkästi muistavansa asioita sellaisina kuin muut kertovat. Valokuvat, ne muistavat nämä asiat puolestamme oikein. Ne ratkaisevat sisarusriidan, kun muistellaan oliko se kamala oranssi verkkapuku äidin vai tädin, tai auttavat muistamaan lähtikö kuopuksen ensimmäinen hammas kuuden vai seitsemän vanhana. Valokuvat, ne muistavat.

Kuvan arvo

Jos minun pitäisi asettaa arvo rakkaimmille muistoilleni, olisi se mittaamaton. Olisi mahdotonta ajatella elämää ilman muistoja ja koettuja asioita, nähtyjä näkyjä ja kuultuja asioita, nuuhkittuja tuoksuja. Minua kuvat auttamat muistamaan. Ne auttavat haistamaan ja tuntemaan.

Valokuva on arvokas huolimatta siitä millä se on otettu tai kuka sen on ottanut. Valokuva itsessään herättää muistoja ja ajatuksia koetusta elämästä. Kun kuvan aihe tai tarina sen takana on sinulle tärkeä, on sen arvo aina mittaamaton. Mitä kuvalle tapahtuu sen tallentamisen jälkeen tai tuolla tallentamisen hetkellä on se, mikä merkitsee.

Halvat valokuvat

Kirjoittaja on valokuvaaja, innostuja ja toteuttaja. Tämä yrittäjä-äiti pyörittää omaa valokuvaamoaan Keski-Suomessa ja rakastaa katsella vanhoja valokuva-albumeita sekä bongailla vanhoja kameroita. Kollaasin tammikuun 2019 kuukauden aihe on säästäminen.

Pahimmillaan halvat valokuvat maksavat paljon. Ne voivat maksaa ainutlaatuisia muistoja hetkistä, joita et voi saada enää takaisin. Ne voivat maksaa ensisuudelman puolisosi kanssa. Ne voivat maksaa isoisän hautaan laskun ja esikoisen ensiaskeleet. Iso osa näistä tilanteista ovat sellaisia, joita et voi enää koskaan saada takaisin, sillä uusintakierroksia ei tule.

Halvalla tarkoitan kuvan arvoa – sinun asettamaasi arvoa valokuvalle tai vaikkapa kuvaajalle. Jos kuva mielestäsi on ”vainkuva” on hyvin mahdollista, että valokuvat jäävät tarkoituksella ottamatta, tai unohtuvat ottaa, tai niiden ottamiselle ei varata aikaa ja sopivaa hetkeä. Tallenna siis ihmeessö aina mahdollisimman monet hetket kuviksi tai pyydä jotakuta toista se tekemään, sillä huonokin kuva on parempi kuin ei kuvaa ollenkaan. Yhtäkään otettua kuvaa et tule katumaan, mutta ottamatonta kuvaa ei valitettavasti enää myöhemmin otetuksi saa.

Tahdonkin siis sanoa sinulle: arvosta valokuvaa. Arvosta sitä ja rakasta sitä. Tallenna elämäsi jokainen hetki parhaasi mukaan ja ota kuviin mukaan läheisiä, rakkaita, ystäviä. Tallenna ihmiset, hetket ja paikat. Tallenna kaikki, minkä voit joskus vielä itse unohtaa. Ja mikä tärkeintä; tallenna tai tallennuta myös itsesi. Sinuakin kaivataan vielä joskus.

Kuvamuistojen täyteistä vuotta 2019!

-Jenni

Facebook
Kotisivu/blogi
Instagram


Kirjoittaja on valokuvaaja, innostuja ja toteuttaja. Tämä yrittäjä-äiti pyörittää omaa valokuvaamoaan Keski-Suomessa ja rakastaa katsella vanhoja valokuva-albumeita sekä bongailla vanhoja kameroita.

Yksi kommentti artikkeliin ”Jenni Oranen: Paljonko maksavat halvat valokuvat?

  1. Päivitysilmoitus: Mitä sie säästät? – Pikku

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.