Lokakuun vieraskynä: Reija Tapaninen

Taide ja ihminen – äidin näkökulma

102018 vieraskyna Reija Tapaninen

Kirjoittaja on sirkus-ja tanssitaiteilija, jonka ammattiin kuuluu heittäytyminen, kokeileminen, harjoittelu, hiominen, epäonnistuminen, onnistuminen, vaaliminen ja tuhoaminen yhtälailla kuin tiukka järjestelmällisyys, aikatauluttaminen, rahoituksen hankkiminen, raportointi ja saman aloittaminen uudestaan.

Katson teatteriin kulkevia perheitä. Lapsilla on kauniit vaatteet päällä ja askel on ripeä. Autoon saakka välittyy tunnelma, että on tapahtumassa jotain erityisen jännittävää, odotettua ja hienoa. Minäkin muistan tämänkaltaiset teatterikokemukset: mahanpohjassa kutitti, vähän jännitti, päällä oli hieman epämiellyttävät ”hienot” vaatteet (eli jotain muuta kuin collagehousut ja t-paita). Olimme menossa teatteriin!

Nykyään kokemus on erilainen, arkinen, työhön liittyvä, vaihtelevasti teatteriin mennään joko yleisön tai henkilökunnan ovesta. Joskus edelleen jännittää: työkavereiden puolesta, kun toivon, että heidän työnsä onnistuu. Toisinaan omasta puolesta, kun toivon, että oma työ onnistuu. Hyvin, hyvin harvoin tavoitan enää sellaista pienistä perhosista muodostuvaa kihisevää jännitystä, kuten lapsena. En tiedä, johtuuko se aikuisuudesta vai ammatista – toisinaan kaipaan sitä kuitenkin.

On myös asia, mitä en kaipaa. Se on ne liian hienot vaatteet. Tunne siitä, että käyttäytymällä huonosti, väsyneesti tai muuten vaan epäsopivasti, onnistun pilaamaan tämän erityisen kulttuurikokemuksen. Kulttuuri ei ole mikään elämästä erillinen saareke, jonne mennään kylään ja tullaan pois. Siihen voi siis suhtautua hieman rennommin ja aivan erityisesti lasten kanssa!

102018 vieraskyna RT leikkiminen
Meillä tärkeä osa esityskokemusta, on nähdyn ja koetun leikkiminen kotona.

Opiskellessani teatterikorkeakoulussa meillä oli esitysanalyysin kurssi, jonka puitteissa kävimme katsomassa esityksiä. Eräs näistä teoksista oli mielestäni kammottavan huono ja olin väsynyt, joten minun teki mieli vain nukkua. Kerroin tästä kurssin opettajalle, joka tokaisi siihen:”Niin minunkin, sitten nukuin. Se oli sellainen kokemus. Esityksiä voi kokea monella eri tavalla.”

Joten. En todellakaan kannusta ketään käyttäytymään huonosti, epäkunnioittavasti tai muiden katsojien kokemusta häiritsevästi. Esitysten työryhmät ovat tehneet paljon töitä teoksien eteen. Kannustan suhtautumaan rennosti kulttuurikokemuksiin ja mikä tärkeämpää, muistamaan, että kulttuuri ei ole olemassa vain joidenkin seinien sisällä. Kulttuuria on kaikki se, miten me elämme. Taidetta voi kokea kotona, puistossa ja kaupungilla. Tärkeintä on varmaan pysähtyä välillä huomaamaan kaikki se elämä, mikä meitä ympäröi.

102018 vieraskyna RT iiris
Ohjaukseni Iiris (2017) harjoituksissa teoksen teemaa ja harjoitusmetodeita yritettiin jakaa mahdollisimman näkyvästi työryhmän kesken.

Kannustan kaikkia tarttumaan rohkeasti kulttuuriin ja taiteeseen! Oman lapseni kanssa olen ottanut tavoitteeksi käydä erilaisissa näyttelyissä. Siellä olemme molemmat yhtä uuveloita. Katsomme minkä jaksamme ja sitten matka jatkuu. Yritän saada omasta päästä pois ajatukset ja ahdistuksen, että emme nähneet kaikkea tai että en välttämättä saanut kiinni joka teoksesta. Aina on ollut ainakin yksi työ, joka on jäänyt mieleen kaikumaan.

Tärkeinpänä asiana pidän kuitenkin sitä kasvatuksellista näkökulmaa, että taiteilijat tekevät taidetta meille kanssaeläjille. Idea on, että näemme ja koemme taidetta, vaikka pieninä palasina. Taide on tarkoitettu meille kaikille ja se saa olla osa arkipäiväistä elämäämme.

 

102018 vieraskyna RT taiteilija
Taiteilija työssään (tai sen loppupuolella..)

Sitten joskus on ihanaa ja tärkeää tehdä myös se hieman erityisempi retki, jolloin perhosetkin kutittavat ja vähän liian hienot helmat haittaavat juoksuaskelia.

 

Rakkaudella,
Reija


Kollaasin lokakuun vieraskynäilijä Reija on sirkus- ja tanssitaiteilija Sirkus Faktorissa sekä Zero Gravity Companyssa. Lokakuussa Kollaasin kuukauden aihe on kulttuuri.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.